torstai 9. heinäkuuta 2015

Kirjahankintoja

Jotta tekin tiedätte, mitä kirjoja olen viime aikoina ostellut, näytän ne nyt. Eilenkin lähdin kaupungille ystäväni Jennyn kanssa tarkoituksenani hakea vain yksi kirja, jota olin jo pidempään miettinyt ja katsellut monen kirjabloggaajakolleegan blogissa. Tuo kirja on Jenni Pääskysaaren Tyttö sinä olet, johon olen aivan rakastunut jo kirjaa selailtuani ja luettuani sieltä täältä vaikka ikähaarukka, jolle kirja on suositeltu luettavaksi on 10-17 vuotiaat tytöt. No, olen 19 ja olen aivan rakastunut Pääskysaaren kirjaan.
Mutta yllättäen löysinkin toisenkin hankittavien listalle lisäämäni kirjan niinkin halpaan hintaan kuin 5€, joten ostin senkin samalla reissulla. Kyseinen kirja on kaimani Riikka Pulkkisen Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän. Lisäksi olin aiemmin heinäkuun alkupuolella ostanut Anna-Leena Härkösen Kaikki oikein-kirjan sekä Elina Rouhiaisen Susiraja-sarjan toisen osan, Uhanalainen.


Elina Rouhiaisen susiraja - sarjan ensimmäinen osa, Kesytön. Täytyy sanoa, että olen ollut tämän sarjan suhteen hyvinkin epäluuloinen, koska yleensä luen ulkomaista fantasiaa, enkä tätäkään ole aloittanut vielä. Minulle suositteli kirjailija Taija Tuominen tätä muutama vuosi sitten, enkä silloin sitä ottanut lukeakseni. Nyt ajattelin kuitenkin unohtaa ennakkoluuloni ja ostin kirjan itselleni CDON.comista... saa nähdä, mitä tykkään. Infoilen siitä myöhemmin ja teen arvostelun kirjasta tottakai! (:


Kesäkuun aikana on tullut myös katsottua paljon kirjoja mm. Huuto.netistä. Laitoinkin Instagramiin & blogin facebooksivulle päivityksen, jossa on kaksi harvinaista Potter-sarjassa näkynyttä korua, Kuoleman varjelusten tunnus & Hermionen aikakoru, jolla tämä matkasi ajassa käydessään kahta kurssia päällekkäin. Osittain Potterin innoittamana ostin Huutonetistä J.K Rowlingin elämäkerran, jota olen paikoitellen jo selaillut, mutten ole lukenut. Luen tämän ja ainakin Johnny Deppin elämäkerran, saa nähdä innostunko muistakin elämäkerroista! Nämä kaksi luen ainakin, koska J.K Rowlingin Harry Pottereiden ansiosta ja oman äitini ansiosta aloitin aikanani lukemaan ja tiedän muutaman muunkin kirjabloggaajan, joka niistä on aloittanut. Depp taas - suosikkinäyttelijäni. Deppiin tutustuin ensimmäisen kerran jo Jali & Suklaatehdas - elokuvan aikana, mutten silloin tiennyt, kuka Johnny oli, vaan rakastuin näyttelijään vasta Pirates of the Caribbean elokuvien ansiosta, josta kiitos kuuluu silloiselle parhaalle ystävälleni. Me ei olla enää missään tekemisissä, mutta ei siitä sen enempää.

Oletko sinä tehnyt uusia kirjahankintoja? Jos olet, millaisia?

4 kommenttia:

  1. Johnnyn elämänkerta on jotain aika äärimmäisen upeaa. Hieno mies, arvostan nyt vähän muutenkin kuin aivottonana fanina.

    Kirjoja, hiih. Budjetti on ollu vähän tasoa ei ole, mutta Maarianhaminan / Turun reissulta tarttui muutama alelöytö. Lemony Snicketin Shouldn't You Be in School, Hugh Howeyn Siirros, Applegaten Jako kahteen ja Zafónin The Watcher in the Shadow.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, mullakin on budjetti vähän sellanen, ettei aina anna myöden, mutta ku ei nää mitään hirveen kalliita hankintoja ollu. Ainoo, mikä makso vähä enemmä oli toi Jenni Pääskysaaren kirja. Kivoja hankintoja oot tehny! (:

      Poista
  2. Luin juuri Pääskysaaren kirjan ja pidin siitä paljon. Olen miettinyt tuon Susirajan lukemista, saisinko luettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle itselle Susiraja - sarja tuottaa pieniä ongelmia kun en voi olla vertaamatta sitä välillä Twilight saagaan ja niiden yhteneväiset kohdat häirittee iha väistämättä :D Mut tähän asti mitä oon Kesytöntä lukenu ni on ollu ihan hyvä. Anteeks Porin murre :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...