tiistai 24. marraskuuta 2015

Kirja tag

YouTubessa nimimerkillä Mamma Pia, eli tunnetummin varmaankin Mansikkka Maijun äiti teki videon, tarkemmin sanoen kirja tagin, ja ajattelin itse tehdä saman tänne blogiin, koska en ole uskaltautunut videomaailmaan ja tuskin koskaan uskallan niin pitkälle mennäkään.

Tag sisältää 10 kirjoihin ja lukemiseen liittyvää kysymystä, eikä tämä ole mikään haastejuttu, joten jos haluat tehdä tämän, niin tee ihmeessä. Luen mielelläni! (:




1. Onko sinulla kotonasi tietty paikka jossa luet?
- Luen yleensä joko olohuoneessa sohvan nurkassa viltti päällä tai omassa huoneessa sängyllä. Kesäisin luen ulkona terassilla aurinkolasit päässä ja jollain puutarhatuolilla eli voisi sanoa, että kyllä minulla on tietty paikka, jossa luen.

2. Kirjanmerkki vai palanen paperia?
- Mikä tahansa käy! Yleensä palanen paperia, vaikka vanhan kirjekuoren pala tai välillä saatan käyttää ihan ostettua kirjanmerkkiä. Nyt jokin aika sitten kesällä ostin muutaman söpön kissakirjanmerkin, mutten ole niitä paljon hennonnut käyttää.

3. Voitko lopettaa lukemisen milloin vain vai luetko sivun/kappaleen loppuun?
- Voin lopettaa milloin vain, mutta jos lopetan ennen kappaleen loppua, joudun lueskelemaan sivua hieman, jotta muistan, missä kohdassa olin menossa.

4. Syötkö tai juotko lukiessasi?
- Harvoin, mutta mikäli eteen osuu niin hyvin mukaansa tempaava kirja, että sitä on mahdotonta laskea käsistään milloinkaan, niin silloin saatan lukea ja syödä/juoda samanaikaisesti.

5. Voitko kuunnella musiikkia tai katsella tv:tä lukiessasi?
- Voin toki, vaikka olen huomannut luki- ja hahmotushäiriöisenä, että se jos kuuntelen musiikkia vähän lujempaa samalla kun luen, se hieman haittaa lukemiseen keskittymistä. Mut sitten taas ollaan ristiriidassa, koska tykkään kuunnella musiikkia samalla kun kirjoitan tai luen sekotti se tai ei.


6. Luetko kotona vai missä vain?
- Kotona, bussissa, kahvilassa, kirjastossa... melkein missä vaan, ei paikasta väliä.
Jos on sellanen tilanne, että kirjaan voi tarttua niin todellakin luen.

7. Luetko ääneen vai hiljaa päässäsi?
- Jos luen ääneen, saattaa sitä hiukan porukat ihmetellä, koska asun vanhempieni kanssa vielä. Ne kysyy multa nytkin välillä jos puhun itsekseni, että kenelle puhun :D eli yleensä luen hiljaa itsekseni, vaikka ääneen lukemistakin olis hyvä harjottaa enemmän, jotta se olis sujuvampaa.

8. Luetko kaikki sivut vai hypitkö sivujen yli?
- Luen aina kaikki, mutta välillä mulla on sellanen paha tapa, että hypin juttujen yli etukäteen ja luen ne etukäteen, vaikka palaan niihin myöhemmin. Tällöin kirjasta katoaa se jännitys, mutta se tulee luettua kuitenkin.

9. Hajoaako lukiessasi kirjan selkä vai säilyykö se kuin uutena?
- Se säilyy kuin uutena, koska kohtelen yleensä kirjoja kuin ne olisivat kallein aarteeni, mitä ne kyllä ovatkin. Riippuu kuitenkin siitäkin, onko kirja kovakantinen vai pokkari ja siitä, montako kertaa luen sen. Pokkarit on heikompaa tekoa kuin kovakantiset, joten ne kärsii helpommin.

10. Kirjoitatko kirjoihin?
- En. Kirjoihin ei kuulu kirjoittaa. En tee muistiinpanoja saati sitten kirjoita kirjaan, kuka sen on ostanut ja mistä ja milloin. En tee mitään sillä tiedolla. Toki, jos haen kirjailijalta itseltään signeerauksen, silloin hyväksyn sen kirjoittamisen.

maanantai 23. marraskuuta 2015

Sophie Kinsella - Kadonnut Audrey

Audrey on kaiket päivät kotona, sillä tyttöporukka on kiusannut häntä koulussa pahasti, minkä tähden hän nyt kärsii sosiaalisten tilanteiden pelosta. Hän piilottelee aurinkolasiensa takana eikä pysty kohtaamaan muita kuin perheensä ja terapeuttinsa. Hän alkaa kuvata perheensä sekopäistä arkea, kun hänen äitinsä käy taistoon saadakseen Audreyn isoveljen, Frankin irti tietokonepelikoukusta. 
   Sitten Frank pakottaa Audreyn tapaamaan kaverinsa Linusin. Linusin kanssa Audrey uskaltaa tehdä asioita, jotka eivät ole olleet pitkään aikaan itsestäänselvyyksiä: tutustua, jutella, nauraa.

Moi Raparperi.

Hän on taas piirtänyt kuvan raparperista, jolla on mustat lasit, ja tunnen kuinka suupieleni vetäytyvät hymyyn.




Huippusuosittujen Himoshoppaaja-kirjojen tekijän ensimmäinen nuortenkirja lumosi minut täysin. Audreyn ansiosta ymmärrän vihdoin paremmin muutamaa ystävääni, jotka myös kärsivät sosiaalisten tilanteiden pelosta. Sain itkeä ja nauraa aina, kun vietin aikaani Audreyn seurassa.

Kirjassa kivaa oli se, että vakavat asiat otettiin vakavasti, mutta mukaan mahtui myös huumoria ja hitunen lempeäkin. En tiedä, johtuuko se pienestä parantumattomasta romantikosta sisälläni, mutta olisin kuitenkin kaivannut kirjaan hieman enemmän romantiikkaa.

Tämä kirja on syypää kyyneliin, jotka vuodatin ihan siitäkin syystä, että viimein tajuan edes jotenkin, miltä muutamasta ystävästäni tuntuu. Osaan taas arvostaa niitä ihmisiä entistä enemmän!

Kirjan edetessä tuli eteeni myös pelottavan tuttu tilanne. Nimittäin kiusaajan tapaaminen kasvotusten. Ei ole pitkä aika, kun puolet kiusaajistani pyysivät minulta anteeksi. Siitä huolimatta, en ole ollut heidän kanssaan mitään ylintä ystävää enää, ja tuskin tulen koskaan olemaankaan, mutta voin kyllä heidän kanssaan viettää aikaa. Luin juuri jutun, jossa entinen kiusattu ja kiusaaja ovat niin hyviä ystäviä nykyään, että kiusaajasta on tullut kiusatun lapsen kummi. Uskomatonta, mutta totta!
   Jos haluat tuon jutun lukea, voit tehdä sen tästä. Minulla itselläni on takana 11 vuotta kestänyt kiusaamishistoria ja välillä tuntuu, että se aika nostaa uhkaavasti päätään, koska minun tapauksessani se ei rajoittuut vain kouluun vaan myös vapaa-ajalle ja nettiin. 


Oli ihana nähdä, kuinka Audrey kehittyi ja kasvoi ihmisenä kirjan aikana ja sai rohkeutensa takaisin pitkän ajan jälkeen. Kumpa itsekin saisin vielä joskus kaiken sen rohkeuden takaisin, joka minulla oli ennen peruskoulun alkua... Parhaiten minut yllätti Audreyn isoveli, Frank, joka ei tee muuta kuin pelaa tietokoneella erilaisia pelejä, eniten Valloittajain maa - nimistä peliä, jota sisarusten äiti, Anne ei ymmärrä alkuunkaan. 
   Frank kiinnostuu kokkaamisesta kirjan lopulla ja minusta se on uskomaton edistysaskel ja aika hauska käänne. Se todistaa, että riippuvuudesta pääsee irti, kun löytää jotain hauskaa tekemistä.

Kirjailijana Sophie Kinsella ei minulle ole ennestään tuttu, mutta nyt kun luin Audreyn tarinan, tiedän haluavani lukea myös Kinsellan Himoshoppaaja - kirjat sillä verukkeella, että olen itse jonkin tyyppinen himoshoppaaja ainakin jos pikkusiskoltani kysytään. Sovitaanko, että ei kysytä? Sitä minäkin!

Kinsellan tyyli kirjoittaa on hyvin mutkaton ja kieli on helposti ymmärrettävää eikä tapahtumatkaan ole tylsiä. Ne seuraavat hyvin selkeää kaavaa, jonka mukaan kaikki etenee hiljalleen. Audreyn poikaystävä ja Frankin paras ystävä, Linus tuo Audreyn elämään hippusen jännitystä ja halun saada liskoaivot hiljenemään.

Kirjaa voisin suositella kaikille niille, joilla on sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsiviä ystäviä. Jos et itse kärsi siitä, et ymmärrä heitä. Audreyn avulla opit ymmärtämään heitä hieman paremmin. Anna siis Audreylle tilaisuus. Lue kirja riippumatta siitä, minkä ikäinen olet. Vaikka kirja on nuorille suunnattu, pitää se varmasti myös vanhemman lukijan otteessaan loppuun asti, sillä itse en ainakaan olisi halunnut laskea kirjaa hetkeksikään!


Kirjailija: Sophie Kinsella
Suomentaja: Lotta Sonninen
Teos: Kadonnut Audrey
Kustantaja: Otava
Luettavaksi: Kustannusosakeyhtiö Otava, arvostelukappale

Suosittelenko, kenelle: Kaikille niille, joilla on sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsiviä ystäviä. Jos et itse kärsi siitä, et ymmärrä heitä. Audreyn avulla opit ymmärtämään heitä hieman paremmin. Lue kirja, riippumatta siitä, minkä ikäinen olet.
Arvosana: 4

maanantai 9. marraskuuta 2015

Muutama arvostelukappale



Pyysin Otavalta muutaman arvostelukappaleen parista lastenkirjasta ja yhtä niistä olenkin alkanut jo lukemaan. Sain melkein kaikki pyytämäni jo postissa, mutta yksi jäi uupumaan, koska se ei ole vielä ilmestynyt. Tuo puuttuva kirja on Jenni Pääskysaaren kirjoittama Poika, sinä olet. Pääskysaari kirjoitti aiemmin tsemppikirjan tytöille. Lue arvosteluni tästä.

Arvostelukappaleet ovat tällä kertaa 

Siri Kolu - Tervemenoa, Taika Taksinen
Veera Salmi - Mauri ja vähä-älypuhelin
Sophie Kinsella - Kadonnut Audrey


Aloitin lukemaan monen kirjabloggaajakollegani kehumaa Kadonnut Audrey - kirjaa ja olen tähän mennessä ainakin tykännyt siitä. Ensin meinasin tarttua Mauri & vähä-älypuhelimeen, mutta muutin kuitenkin mieleni. Mulla on paha tapa lukea se kaikista herkullisimmalta vaikuttava kirja ensin ja koska olen Kadonneesta Audreysta lukenut vain pelkkää hyvää, siihen oli helppo tarttua, mutta toki luen kaikki arvostelukappaleet, joita pyydän. Olen kiitollinen siitä, että kustantajat lähettävät pyytämäni kirjat minulle arvosteltaviksi.

Edellisistä arvostelukappaleista olenkin saanut toisen luettua ja pidin siitä kovasti. Viimeksi pyysin Otavalta luettavaksi P.C Castin & Kristin Castin Yön talo 11 - Paljastettu sekä Tuija Lehtisen Välivuoden. Viimeksi mainitusta voit lukea mielipiteeni täältä.


lauantai 7. marraskuuta 2015

Holly Black & Cassandra Clare - Magisterium: Rautakoe

Älä koskaan luota taikuriin. 
Mitä ikinä teetkin, älä missään tapauksessa luota taikuriin.

Nämä sanat eväänään Callum Hunt osallistuu maagien koulun pääsykokeeseen. Jos hän onnistuu, Call joutuu eroon isästään ja hänet valitaan opiskelemaan maagiksi kaukana kotoa.
   Call tyrii kokeessa pahemmin kuin kukaan aiemmin, mutta koulun arvostetuin maagimestari Rufus valitsee hänet siitäkin huolimatta. Miksi Callum valitaan, vaikka hän nimen omaan ei olisi kouluun halunnut?
   Nyt pahaenteinen tulevaisuus odottaa Callia, joka on yhtä aikaa sekä innostunut että kauhuissaan.





Vau! Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan, kirja oikeasti pitää otteessaan niin hyvin, että sitä on lähes mahdotonta laskea käsistään ennen kuin sivuilla ei enää ole tekstiä. En ole vähään aikaan törmännyt tällaiseen kirjaan, joka sitoo niin hyvin tarinan mukaan, ettet vain pysty lopettamaan lukemista, vaikka silmät alkavatkin jo vähitellen sattua ja alkaa väsyttää. Sun on vain yksinkertaisesti pakko lukea loppuun.
   Rautakoe ja samalla ensimmäinen vuoteni Callin, Tamaran ja Aaronin matkassa velhokoulu Magisteriumissa on nyt ohi enkä oikein tiedä, mitä ajatella. Olen shokissa ja haluaisin itkeä ja käpertyä johonkin nurkkaan.

Magisteriumissa vaikuttaa olevan pelottavan paljon yhtäläisyyksiä J.K Rowlingin Harry Potteriin, eikä niitä voi jättää läheskään aina huomiotta ja ainakin itse huomasin vertaavani jopa kirjojen hahmoja keskenään. Call tuo mieleeni etäisesti Ron Weasleyn siinä missä Aaron saa mieleeni Harryn ja Tamara Hermionen... Heidän opettajastaan Mestari Rufuksesta tulee mieleeni automaattisesti Tylypahkan rehtori Dumbledore.
   Magisterium kuitenkin eroaa Harry Potterin maailmasta monin tavoin. Näkyvin ero on ehkä taian laadussa. Siinä missä Potterissa tarvitaan loitsuja ja taikasauvoja, jotta loitsut onnistuvat, Magisteriumissa opitaan hallitsemaan elementtejä oman mielen avulla, jolloin mennään aika lähelle sitä taikuutta, jollaiseen esimerkiksi Avatar (piirretty & TV-sarja) kykenee.

Kirjailijoista vain Holly Black oli minulle entuudestaan tuttu, toisin kuin monelle muulle, jotka ovat lukeneet Cassandra Claren kirjoittaman Varjojen Kaupungit - sarjan siinä missä itse olen lukenut vain Holly Blackin kynästä syntyneen Spiderwickin kronikat - sarjan.

Magisterium oli virkistävän ja samalla kuitenkin kammottavan erilainen fantasiakirja, joihin olen yleensä tottunut. Kun luin kirjan, yllätyin moneen kertaan ja haukoin henkeäni tarinan edetessä. En olisi todellakaan odottanut kirjan päähenkilölle aivan tämänlaista kohtaloa, ja siksi minua hieman pelottaakin, kuinka kaikki jatkuu.

Tuli haluaa polttaa.
Vesi haluaa virrata.
Ilma haluaa kohota.
Maa haluaa sitoa.
Kaaos haluaa ahmia.

Näin kuuluvat sanat, jotka jokainen Magisteriumin maagioppilas oppii ulkoa ennemmin tai myöhemmin, myös Callum Hunt, joka ei missään nimessä haluaisi olla maagi. Huolimatta hänen isänsä neuvoista, kuinka töpätä niin pahasti valintakokeessa, hänet valitsee koko Magisteriumin vaikutusvaltaisin maagi, Mestari Rufus, joka on myös Callumin isän, Alastair Huntin entinen opettaja. 
   Callumilla on kaikki tyypilliset sankarin piirteet. Tragedia ja salaisuuksia menneisyydessä, maagisia kykyjä sekä rampa jalka, joka vaikuttaa hänen elämäänsä aivan kuten Harry Potterin otsassa oleva salamanmuotoinen arpi vaikutti hänen elämäänsä.
   Callum on koko lapsuutensa ajan saanut kuulla, kuinka vaarallinen paikka Magisterium on ja niinpä, kun hän tulee valituksi, hän yrittää karata keinoja kaihtamatta, mutta kun hän saa ystäviä, joita hänellä ei koskaan ennen ole ollut hänen naljailunsa ja kiusaamisen tähden, alkaa hän viihtyä koulussa jopa niinkin hyvin, että pelkää ettei enää pääsekään takaisin kouluvuoden loputtua. 

Callumin ystävät - Tamara & Aaron ovat vuosikurssinsa parhaat maagit, ja kolmikosta tulee pian parhaat ystävät. Callin aloitettua opinnot Magisteriumissa, aloittaa kukin ryhmä tutustumaan aluksi yhteen elementtiin. Callin ryhmän ensimmäinen elementti on hiekka, josta riittää juttua jonkin verran kirjan aikana, muttei se lukutahtia haittaa, sillä ainakin itse en olisi halunnut laskea kirjaa lainkaan käsistäni ja luin sitä jopa koulussa oppituntien kesken välillä jos opettaja ei ollut näkemässä. Niin koukuttava ja puoleensavetävä Magisteriumin maailma on!


Teos: Magisterium - Rautakoe
Alkuperäinen nimi: Magisterium - The Iron Trial 
Kirjailijat: Holly Black & Cassandra Clare
Suomentaja: Inka Parpola
Kustantanut: Otava
Julkaisuvuosi: 2015
Luettavaksi: ostettu, Adlibris
Suosittelenko, kenelle: Jos pidät Harry Potterista tai Percy Jacksonista, rakastut Callum Hunttiin!
Arvosana: 5

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Tuija Lehtinen - Välivuosi

Välivuosi oli Simosta huono läppä. Hän ei olisi ikinä uskonut, jos joku olisi väittänyt, että vuosi voisi olla oikotie onneen.

Kaksi hyvin erilaista yksinhuoltajaperhettä päätyy yhteen. Simo, boheemi kulttuurituottajaäiti & pikkusiskopuoli Tikkurilasta. Lime, avaruusfysiikasta luennoiva professori-isä ja pikkusisko Kauniaisista.

Simo aloittaa kymppiluokan. Lime on matikkaluokalla ja nero, kuten isänsä. Simosta tuntuu kuin hän olisi joutunut huonoon tosi-tv-ohjelmaan, jossa uusperheen jäsenet yrittävät tappaa toisensa. Lime puolestaan elää todeksi vanhaa perhesarjaa Me hirviöt.

EI MIKÄÄN LOVE STORY.



Virkistävän erilaista Lehtistä! Ihan ensimmäiseksi Kiitos Otavalle arvostelukappaleesta! ♥

Välivuosi on asia, joka käy monen nuoren mielessä, kun mitään muuta ei näyttäisi olevan mahdollista tehdä. Kirja pureutuu uusperheen arkeen ja se kerrotaan kahden hahmon näkökulmasta: ilkeäsieluisen, häijyn Limen & välittävän, hieman sinisilmäisen Simon. Heidän perheensä ajautuvat samankaton alle eivätkä kumpikaan tunnu enää viihtyvän kotonaan.
   Lime oli henkilöhahmona välillä ihan okei, mutta suurimman osan ajasta raivostuttavan ärsyttävä siinä missä Simo taas oli enimmäkseen mukava, mutta hieman sinisilmäinen. Välillä huokailin itsekseni seuratessani Bettinan ja Simon säätämistä. Bettina on Limen lapsuudenystävä, josta Lime tosin ei tunnu välittävän yhtään.    Koska minua ärsyttävät ihmiset, jotka eivät välitä kuin itsestään, luulen että Limekin otti päähän juuri siitä syystä. Olen melkovarma, ettei mikään kirja säästy ärsyttäviltä hahmoilta. Jokaisessa kirjassa on aina joku raivostuttava hahmo, josta lukiessa tekisi mieli heittää kirja seinään ja huutaa niin kauan, että rauhoittuisi.

Simo, joka on kotoisin Vantaalta, kulkee kirjan alussa vielä kahden kaverinsa Iljan & Faisalin kanssa. Simon muuttaessa Kauniaisiin, Ilja vierailee hänen luonaan muutaman kerran, mutta Faisalia ei näy kuin kerran. Hiljalleen pienen välikohtauksen jälkeen (Limen & Iljan välillä) Simon ja poikien ystävyys alkaa olla ohi, mutta Simon luokalla on Monni - niminen korsto, joka jostain käsittämättömästä syystä on ottanut Simon suojelukseensa. Monni on hyvin urheilullinen ja kiehtova henkilö.
   Jotenkin ihmisenä minua ovat aina kiinnostaneet sellaiset ei-niin-kiltit pojat, jotka eivät ole täysin pehmenneitä nallekarhuja, vaan uskaltavat sanoa mielipiteensä ääneen. Näen nämä piirteet Monnissa, mistä syystä hän on mielestäni kirjan parhaita hahmoja.

Malaika, Simon pikkusiskopuoli on lähtöisin Marokkolaismiehestä nimeltä Dakarai. Dakarai on Simon perheessä tabu - asia, josta ei puhuta. Dakarai mainitaan kirjassa muutamaan otteeseen, ja hahmosta saa heti sen kuvan, että se on (Simoa lainaten) seko. Malaika on mukava, pieni tyttö, josta Limen sisko Tua saa itselleen hengenheimolaisen ja kaksikko viihtyy täydellisesti yhdessä.

Limen perhe - Isä, Ari & pikkusisko Tua. Lime on hyvin omistushaluinen isänsä suhteen, mutta pikkusisko häntä ei kiinnosta pätkääkään. Ari-isä toteaakin, että hänellä on yksi täydellinen jälkeläinen, Tua on vain keskinkertainen Limeen verrattuna.
   Jos mietin omaa historiaani, ärsyttää minua suuresti Arin asenne Tuaa kohtaan. Olen itse käynyt erityiskoulua ja minulla on oppimisvaikeuksia ja muutama muu opiskeluun vaikuttava juttu, mistä syystä aikanaan minustakin ajateltiin samalla tavalla kuin Ari & Lime ajattelevat Tuasta.

Kirja oli virkistävän erilainen Lehtinen. Olen Tuijan kirjoista puhuttaessa tottunut hieman erilaisiin kirjoihin, mutta tämä uudisti täysin näkemykseni Lehtisestä nuortenkirjailijana. Vau!

Kirja oli viihdyttävää ja hauskaa luettavaa ja olisin lukenut sen nopeamminkin ilman älylaitteita. Jos niitä ei olisi, lukisin enemmän ja nyt harmittaa, etten saa siitä syystä tännekään kirjoitettua niin usein kuin haluaisin. Odottelen innolla, mitä Tuija seuraavaksi kirjoittaa!


Kirjailija: Tuija Lehtinen
Teos: Välivuosi
Sivut; 207
Kustantaja: Otava
Luettavaksi: Arvostelukappale, Otava
Suosittelisinko, kenelle: Suosittelen kirjaa nuorelle, joka tykkää lukea Lehtisen kirjoja tai 
etsii jotain erilaista luettavaa. 
Arvosana: 5
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...