torstai 14. tammikuuta 2016

Okklumeus-lukuhaaste


Tänään kuolleen Alan Rickmanin moni muuan silmälasipäisen pojan matkassa kasvanut muistaa varmasti etunenässä Harry Potter - kirjojen pohjalta tehdyistä samannimisistä 8.osaisesta elokuvasarjasta, jossa hän näytteli Tylypahkan professori Kalkarosta. Minä muistan hänet siitä. Ja pakko sanoa, etten olisi osannut kuvitella Kalkarosta minkään muun kuin Rickmanin näyttelemän hahmon kaltaiseksi. Nyt tuo legenda on kuollut ja monet Potterfanit surevat tähden poismenoa, minä mukaanlukien.

Ajattelin järjestää itse jonkinlaisen lukuhaasteen, jossa tarkoituksena olisi lukea Potterkirjoja. Vain osa, kaikki tai enemmän. Miten muka voi lukea enemmän? No, minäpä kerron. Potteristakin on julkaistu oheisteoksia ja itse omistan niistä ainakin viisi.

MUTTA Hyllytontun höpinöitä - blogin Tiina oli minua nopeampi ja kertoi kaavailleensa Pottermaratonia jo pidemmän tovin, muttei ollut vain saanut sitä aikaiseksi. Nyt kuitenkin tuli syy saada haastepostaus ulos, olkoonkin että syy on hieman masentava. Minusta tuntuu vain oikeutetulta lukea Potter - kirjat läpi nyt, kun jälleen yksi näyttelijä on poissa. Olin kaavaillut kirjojen uudelleen lukemista jo jonkin aikaa, mutta nyt sain hyvän, vaikka hieman masentavan syyn tarttua kirjoihin uudelleen uudella otteella. Joitain vuosia sitten menehtyi Vernon-setää näytellyt Richard Griffiths ja nyt Kalkarosta näytellyt Alan Rickman... En vaan voi käsittää tätä! Tosin ensimmäinen Albus Dumbledore, Richard Harris ehti näytellä taikakoulun rehtoria vain kahdessa elokuvassa. Hän kuoli Hodgkinin tautiin 72-vuotiaana vuonna 2002. Velho-oppilas Marcus Belbyä (elokuvassa Harry Potter ja puoliverinen prinssi) esittänyt Rob Knox kuoli vain 19-vuoden iässä puukotuksen uhrina yrittäessään suojella 17-vuotiasta pikkuveljeään vuonna 2008. Niin monta mahtavaa näyttelijää on jo lähtenyt... 

Lukuhaaste alkaa jokseenkin nyt ja päättyy lokakuun viimeisenä päivänä, jolloin tulee kuluneeksi 35 vuotta Lily ja James Potterin kuolemasta. Luettavaksi kelpaa luonnollisesti mikä tahansa ''Potterverseen'' eli Harry Potter - kirjasarjan teos.

Haasteen lukutasot ovat:
0 kirjaa: Ankeuttaja
1 kirja: Jästi
2 kirjaa: Surkki
3 kirjaa: Kotitonttu
4 kirjaa: Huispaaja
5 kirjaa: Aurori
6 kirjaa: Albuksen kaartilainen
7 kirjaa: Tylypahkan rehtori
8 kirjaa tai enemmän: Taikaministeri

Tarkemman infon löydät täältä. Hashtag-hirviötä #okklumeuslukuhaaste voi tahtoessaan käyttää ja se on ihan suotavaakin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...