maanantai 15. helmikuuta 2016

P.C & Kristin Cast - Yön talo 11: Paljastettu

Ehtiikö Zoey pelastaa ystävänsä?

Neferet on vaarallisempi kuin koskaan ja on päättänyt kostaa niin Zoeylle kuin tämän läheisille. Kaaos on valloillaan Tulsassa - ja tilanteesta syytetään Yön taloa. Pystyykö ylipapitar Zoey pysäyttämään Neferetin ennen kuin tilanne yltyy sodaksi? Tehtävää ei helpota Zoeyn valtaava tunnemyrsky, jonka lähestyminen Auroxin kanssa saa aikaan. 

Yön talo - sarjan toiseksi viimeisessä osassa on ennätyksellinen määrä toimintaa ja kuumia tilanteita. P.C & Kristin Castin, äidin ja tyttären, verevä vampyyrisaaga vangitsee!

Aiemmin ilmestyneet osat: Merkitty, Petetty, Valittu, Piinattu, Vainottu, Lumottu, Kahlittu, Vapautettu, Määrätty, Salattu.



Sain kirjan vuoden 2015 loppupuolella arvostelukappaleena Otavalta ja nyt sain sen luettua. Luin muutaman muun kirjan ennen tätä. Vielä hyllyssä odottaa muutama arvostelukappale ja lisäksi vino pino itse ostettuja kirjoja ja osa lahjakirjoistakin on vielä lukematta!
   Jotenkin jäin jo odottamaan sarjan viimeistä osaa, koska tässä ihan oikeasti huomasi, että loppu ei ole kaukana. Tosin kirjailijat pudottivat lopussa todella yllättävän pommin. En olisi osannut kuvitellakaan, kuinka pahasti Zoey voi seota vanhan magian takia!

Loppua kohden pedattiin selkeästi tässä kirjassa jo asetelmaa ja tapahtumat nivoutuivat hyvin yhteen. Sarjan toiseksi viimeinen osa oli omistettu enimmäkseen Neferetille, vaikka pääsin kyllä välillä seuraamaan elämää myös Yön talossa. Kirjassa kerrottiin paljon Neferetin menneisyydestä ja siitä, miksi hän on sellainen kuin on. Tavallaan opin ymmärtämään häntäkin nyt paremmin. 
   Luulin, että oltaisiin jo päästy eroon Zoeyn säätämisestä kahden miehen kanssa, mutta ei. Nyt miehet ovat vain vaihtuneet... Tässäkin kirjassa oli muutaman edeltäjänsä tavoin orastavaa kolmiodraaman tuntua ilmassa. Kirja pudotteli pommin sinne tänne edetessään.

En sano, etteikö olisi ollut ihanaa palata taas Yön taloon, mutta jotenkin edelleen juoni junnasi paikallaan ja kirjan punaisesta langasta ei oikein tuntunut saavan kiinni. Odotin kaikkien edellisten osien perusteella jotain hieman enemmän, mutta ei. Tapahtumat eivät etene muutamaa jännää käännettä lukuun ottamatta. Kirjassa paljastui nimittäin mm. orastava ihastus muutaman tulokkaan välillä, mutta myös synkempiä juttuja tapahtui; ainakin yksi jo alusta asti mukana ollut hahmo, koki hirvittävän kohtalon ja täytyy sanoa, että teki mieli haukkoa henkeä ihan ääneen siinä kohdassa.

En tiedä, johtuuko se hieman kaksimielisestä luonteestani vai mistä, mutta erityisesti yksi kohta kirjassa sai jopa nauramaan ääneen! Jos seuraat blogiani facebookissa, tiedät, mistä kohdasta puhun.

Siitäkin huolimatta, että juoni junnasi paikallaan ja vaikka vähän tapahtuikin, kirja oli kiva lukea. Itse asiassa aloin miettiä, mihin tartun seuraavaksi, koska tekisi jotenkin mieli lukea viimeinen osa samantien! Ehkä maltan odottaa kuitenkin sen ilmestymiseen asti. 

Teos: Yön talo 11 - Paljastettu
Alkuperäisteos: House of Night 11 - 
Revealed 

Kirjailijat: P.C & Kristin Cast
Kustantaja: Otava
Sivumäärä: 346
Suomentanut: Inka Parpola
Mistä minulle: Arvostelukappale
Suosittelenko, kenelle: Kyllä! Jos tykkäät fantasiasta ja olet lukenut sarjan edelliset osat, lue ihmeessä myös tämä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...