perjantai 18. marraskuuta 2016

Timo Parvela - Ella ja jättipotti

Minä olen Ella. Olen vieläkin toisella luokalla. Meillä on mukava luokka ja mukava opettaja. Tai oli. Opettaja nimittäin katosi ja me voitimme lotossa jättipotin.
- Entä jos opettajan vaimo on siepannut opettajan? minä kysyin. 
- Eihän se ole mahdollista. Hehän ovat naimisissa, Hanna epäili. 
- Meidän isä sanoo, että äiti sieppasi hänet alttarille, sanoi Pate. 
- Ja äiti sanoo, ettei olisi siepannut, jos olisi tiennyt, ettei kukaan suostu maksamaan lunnaita, hän jatkoi.

Ella ja jättipotti on neljästoista Ella-kirja. Tällä kertaa ystävykset löytävät lottokupongin, hukkaavat sen, etsivät alibia, seuraavat johtolankaa, tyhjentävät askarteluvaraston ja täyttävät sen taas. 

Jaksoin elämäni ensimmäistä kertaa kuunnella äänikirjan. Tosin syy saattaa olla siinä, että ostin Elisa Kirja - palvelusta vahingossa äänikirjan, kun piti ostaa e-kirja. Parempi näin. Kuuntelin äänikirjana Timo Parvelan neljännentoista Ella -kirjan: Ella ja jättipotti. Tätä ennen olen lukenut vain kaksi Ella -kirjaa siinä missä eräs ystäväni on lukenut kaikki ilmestyneet Ella -kirjat.
   Timo Parvela on yksi suosituimmista lasten- ja nuortenkirjailijoista. Enkä yhtään ihmettele miksi, sillä kirjojen kieli on sujuvaa ja hyvin ymmärrettävää ja kirjoja on mukava lukea ja kuunnella. Äänikirjan lukijana toimii tunnettu suomalaisnäyttelijä, Jukka Rasila. Rasila osaa lukea tekstin niin elävästi, että näet tarinan tapahtumat silmiesi edessä kuin elokuvana.

Kirjassa Ella ja kumppanit selvittävät aluksi, kuka on ryöstänyt heidän opettajansa, kun tämä ei ilmaannukaan kouluun heitä opettamaan. Selviää että myös opettajan vaimo (B. luokan opettaja) on myös kadonnut. Pian käy ilmi, että opettajapari on sairaalassa, sillä he saavat toisen lapsen. Tarinan pääasia ei kuitenkaan ole tässä, sillä varsinainen juttu on siinä, että Ella ja kaverit löytävät kadulta lottolapun ja voittavat sillä miljoonan. Enempää en uskalla juonesta paljastaa, jotta kukaan ei menetä haluaan kuunnella tätä äänikirjana tai lukea sitä itse.

Pidin kirjassa erityisesti hieman pahansuisesta Pukarista. Myös Ella yltää suosikkeihini. Kirjasta ei puutu huumoria ja se sopii erinomaisesti luettavaksi kaikenikäisille. 
Teos: Ella ja jättipotti, Ella ja kaveri #14
Sarja: Ella ja kaverit
Kirjailija: Timo Parvela
Kustantaja: Tammi
Äänikirjan lukija: Jukka Rasila
Sivuja: 146 (kirja)
Suosittelenko, kenelle: Kaikille Ella -faneille
Mistä minulle: Elisa Kirja -palvelu
Arvosana: 4

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...