maanantai 29. toukokuuta 2017

Näitä luen kesällä/syksyllä 2017

On taas aika listata kaikki tulevan kirjasyksyn kiinnostavat teokset yhteen postaukseen. Listan pohjalta pyydän myös arvostelukappaleita kustantamoilta. Perjantaina on valmistujaisjuhlani ja siitä päivästä lähtien olen virallisesti kuva-artesaani (graafinen suunnittelija). Odottelin kirjalistani kanssa siksi näin pitkään, että kaikki kustantamot ehtivät kataloginsa julkaista. Ihan jokaisesta kustantamosta ei välttämättä löydy tästä jutusta kirjoja, mutta aika monelta kuitenkin. Pakko sanoa että se mitä olen jo katalogeja vilkuillut tämän jutun ulkopuolella, voin sanoa että tulossa on ihan loistava kirjasyksy!

Jutun kuvat on suoraan kustantamoiden katalogeista,
koska olin laiska enkä jaksanut itse kirjoittaa tekstiä :D


Atena

Bazar



Gummerus

Karisto


Otava


 






Myllylahti


Sini Helminen - Kiven sisässä

S&S




Tammi  







WSOY




Tässä oli minua eniten kiinnostavat kirjat syksyn kirjakatalogeista. 

Katso kevään kiinnostavat kirjat tästä.



tiistai 23. toukokuuta 2017

Becky Albertalli - Minä, Simon, Homo sapiens

Onko kaikkien pakko tulla kaapista? Riemastuttava ja sympaattinen romaani Simonista, jonka elämä menee mullin mallin, kun hänen salainen ihastuksensa uhkaa paljastua.
    16-vuotias Simon inhoaa kaikenlaista draamaa, eikä ole ulkona kaapista homoutensa suhteen. Sitten sähköpostiviesti joutuu väriin käsiin, ja Simonin on astuttava pois mukavuusalueeltaan. Pelissä on mahdollisuus onneen ihastuttavan ja hämmentävän pojan kanssa – pojan, jota Simon ei ole koskaan tavannut.

Amerikkalainen kirjailija Becky Albertalli on koulutukseltaan psykologi, ja hänellä on ollut kunnia toimia kymmenien terävien, outojen, vastustamattomien teini-ikäisten terapeuttina. Hän oli myös seitsemän vuotta mukana vetämässä tukiryhmää sukupuoleltaan moninaisille lapsille.







Onko sinulle tuttua sellainen tunne, kun jokin kirja on todella hyvä ja luulet, että se jatkuu vielä muutaman aukeaman verran, mutta löydätkin seuraavalta sivulta vain kirjailijan kiitokset? Ja sen tunteen, että kirjan haluaa lukea uudelleen heti, kun on päässyt sen loppuun?

  
Nämä kaksi ajatusta tulivat ensimmäisenä mieleen, kun olin lukenut Becky Albertallin Minä, Simon, Homo Sapiensin, joka on tähän mennessä vuoden ihanin lukukokemus (ja varmasti pysyy sellaisena vielä pitkään). Se pitää otteessaan, se hymyilyttää ja se saa silmäkulmat kostumaan. En voi kuin suositella tarttumaan tähän kirjaan. Mutta varoituksena sanottakoon, että tämän lukeminen saattaa aiheuttaa akuuttia Oreo-keksien himoa, mikäli Oreoista pidät! Teoksen pohjalta ollaan tekemässä elokuvaa, jonka pitäisi saada ensi-iltansa vuonna 2018. 


Teoksen päähenkilö on lukiota käyvä Simon, joka on homo. Hän ei ole tullut ulos kaapista, eikä ole aikonut vielä aikoihin tullakaan kaapista. Ei häntä sinällään pelota kertoa ihmisille, että tykkää pojista, mutta hän ei koe sille tarvetta juuri tässä vaiheessa elämäänsä. Toisin kuitenkin käy, kun hän unohtaa kirjautua ulos sähköpostistaan ja seuraavaksi koneelle istuva tyyppi vahingossa lukee Simonin keskustelun Blueksi kutsutun pojan kanssa. Bluen käyttäjänimen takana on joku samaa koulua käyvä homopoika, ainoa ihminen, jonka kanssa Simon on tämän puolen itsestään jakanut. 

Kirjasta suurin piirtein puolet koostuu Simonin ja Bluen sähköpostiviesteistä, joita ainakin minun mielestäni oli hyvin mielenkiintoista seurata. Simonia ahdistaa todella paljon se, että joku muu Bluen lisäksi tietää hänen homoudestaan ja kehtaa vielä kiristää häntä uhkaamalla paljastaa kaiken koulun juoruja julkaisevalla Tumblr -sivustolla. Kiristäjä on kiinnostunut Simonin uudesta ystävästä, Abbysta ja sanoo, ettei julkaise kuvakaappauksia sähköposteista, jos pääsee Abbyn kanssa hyviin väleihin. Asetelmassa ei käy kenellekään hyvin, mutta jokainen osapuoli pyytää lopulta anteeksi.
    Koko kirjan ajan ilmassa on jännitystä siitä, kuka Blue on. Tarinan edetessä lukija alkaa itsekin miettiä Bluen oikeaa nimeä yhdessä Simonin kanssa ja täytyy sanoa, että kuten Simonkin, minäkin arvasin täysin väärin Bluen henkilöllisyyden. Simonin elämää seurataan muutaman kuukauden ajan. tutuiksi tulevat niin hänen ihastuttavan persoonallinen perheensä, luotettavat ja aidon tuntuiset ystävänsä kuin näytelmäryhmänsäkin henkilöt. Oreoiden ja Bluen lisäksi Simon rakastaa perheen kultaista noutajaa ja Elliott Smithin musiikkia.

Kirjassa vilahtelee muutamia Harry Potter -aiheisia viittauksia. Myös muitakin popkulttuuriviittauksia voi kirjasta bongailla. Tämä kirja ei vaadi väärin mennyttä tulevaisuutta, fantasiahahmoja tai mitään muutakaan ihmeellistä ollakseen hyvä. Albertalli osaa kirjoittaa todella elävää tekstiä ja hän on onnistunut täydellisesti tekemään Simonin luonteesta niin iloisen ja ihanan, ettei häneen voi olla rakastumatta. Tähän kirjaan tulen aivan varmasti palaamaan joskus. Rakastuin täydellisesti niin Oreoihin kuin Simoniin ja Blueenkin. 


Teos: Minä, Simon, Homo Sapiens
Alkuperäisteos: 
Simon vs. the Homo Sapiens Agenda (2015)
Kirjailija: Becky Albertalli
Suomentaja: Lotta Sonninen
Sivuja: 208 (e-kirja)
Kustantaja: Otava
Mistä minulle: Elisa Kirja
Suosittelenko, kenelle: Ehdottomasti kaikille sukupuolesta ja iästä riippumatta
Arvosana: 5

torstai 18. toukokuuta 2017

Jukka Asikainen - Nuoralla tanssijan kuolema eli kuinka Pete Q sai siivet, Kirjojen Suomi, Suomi100

Nuorallatanssijan kuolema eli kuinka Pete Q sai siivet, puheissa pelkkä Pete Q, oli kesän 1978 tapaus, uuden aallon näytelmä joka Arto af Hällströmin ohjaamana ja Suomen Kansan Teatterin toteuttamana esityksenä sai osakseen sekä haltioitunutta kiitosta että voimakasta vastustusta. Sittemmin Pete Q:n synnyttämä teatterikeskustelu on laajentunut kulttuuripoliittiseksi keskusteluksi. 
    Tähän teokseen sisältyy näytelmän koko teksti, jonka ovat kirjoittaneet Suomen Teatterikoulun dramaturgioppilaat Jukka Asikainen, Arto Melleri ja Heikki Vuento, sekä Toni Edelmannin ja Antti Hytin esitystä varten tekemät sävellykset. Ari Hietalan valokuvat amtavat hyvän käsityksen näytelmän toteutuksen luonteesta. Kirja sisältää myös Timo Louhikarin laajan esseen ''Eräs käsitys Pete Q:sta'', joka hahmottaa sekä itse esitystä että sen saamaa vastaanottoa.

Kustantaja: Otava
Sivuja: 135




Ensimmäistä kertaa pitkään, pitkään aikaan voin sanoa, että lukeminen oli ihan oikeasti todella haastavaa ja raskasta. Ja se johtuu tästä kirjasta. Tämä kirja on niin raskaslukuinen, että se vei intoni keskittyä minkä tahansa muunkin kirjan lukemiseen. Onneksi se on nyt ohi, niin voin taas toivottavasti keskittyä kunnolla siihen, mitä luen. Kirja on osa Ylen Kirjojen Suomi projektia, joka liittyy Suomen satavuotisjuhlavuoteen, joka on tänä vuonna. 

Pete Q on kirja, joka vaatii lukijaltaan paneutumista -70 lukuun, itse en ollut ihan niin viitseliäs, vaikka toki aloitin kirjaa lukemaan jo muutamaa kuukautta ennen h-hetkeä. Silti kävi välillä mielessä, että pitäisikö vain luovuttaa. Koska Pete Q on näytelmän käsikirjoituksenakin jo aika vaikealukuinen ja todella raskas, en voi olla miettimättä millainen se on teatterikappaleena ollut, mutta uskon, että se kuvastaa hyvin omaa aikaansa. 

Seuraava pätkä löytyy näytelmät.fi -sivustolta:
''Everstin kuuluisuuteen nostama rocklaulaja Pete Q on kuollut sähköiskuun ja hänet on korotettu pyhimykseksi. Diktaattorin uusi suojatti Primo da Capo esittää Peteä vuosittaisessa mysteerionäytelmässä, jonka yhteydessä järjestetään suuret markkinat huveineen.

Pete Q on kuitenkin herännyt henkiin ja palaa kylään omalaatuisten ystäviensä, kostaja Secondon ja huumehuuruisen Egon Vernissan kanssa.
    Mutta kansan kauan odottamalla sankarilla ei olekaan tarjottavanaan sanomaa: hänestä on tullut mykkä. Eversti leimaa hänet petturiksi, ja samaa mieltä on kansantuomioistuin.''


Minä olen ihminen joka rakastaa teatteria, mutta täytyy todeta, etten olisi todellakaan halunnut tätä näytelmää mennä katsomaan, vaikka se olikin oman aikansa hitti. Olen sen verran nuori, että en tiedä itse aikakaudesta paljonkaan, enkä nyt kysynyt isovanhemmiltani tai vanhemmiltani mitään seitsemänkymmentä luvusta.
   Kaikessa raskaudessaan kirjasta löytyy myös ainakin yksi hyvä pointti, joka ehkä näin kirjoja ja kirjoittamista rakastavan bloggaajan ja kirjailijaksi haluavan näkökulmasta vaikuttaa hieman inhottavalta; On lopetettava nuorallatanssi muiden nöhden, ei pidä tarjota katsojalle pakoa todellisuudesta, vaan on kannustettava ihmistä havaitsemaan oma tilansa, oma nuorallatanssinsa, ja herätettävä hänessä oman elämän vaatimus. 
   Mielestäni tuo asia toteutuu jo nykyään hyvin, kun vertaan siihen, mikä tilanne luultavasti oli joskus ennen. Teatteri on edelleenkin ikään kuin todellisuuspakoa tarjoava tärkeä, kulttuurillinen elämyslaitos ja juuri siksi minäkin sitä rakastan. Teatterissa käyminen on minulle sitä pientä arjen glamouria.

Jos tykkäät lukea vähän raskaampaa materiaalia, kirja sopii varmasti luettavaksesi.
Minun juttuni se ei ollut, ja tuskin olisi näytelmäkään ollut.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...