tiistai 12. syyskuuta 2017

Holly Black & Cassandra Clare - Magisterium: Pronssiavain


 Ahmittavaa jännitystä Cassandra Clare -faneille!
Taikakoulua ravistelee oppilaan kuolema.

Call palaa kesälomalta juhlittuna sankarina, mutta ennen kuin hänen kolmas lukuvuotensa Magisteriumin taikakoulussa ehtii kunnolla alkaa, yksi koulun oppilaista murhataan.
   Call tietää olevansa tappajan varsinainen kohde, ja hän ryhtyy ystävineen jahtaamaan kouluun soluttautunutta vakoojaa. Mutta kuka Callin lähipiirissä voisi haluta hänelle pahaa? Eihän juuri kukaan tiedä hänen salaisuuttaan - vai tietääkö sittenkin?

Tämä on Magisterium -sarjan kolmas kirja, jatko-osa teoksille Rautakoe ja Kuparikoura.





Callum Hunt on haudannut Pimeydenvaltiaan listansa. Poika palaa kouluun juhlittuna sankarina, sillä Constantie Madden on kuollut - vai onko? Yksi koulun oppilaista saa palkitsemisseremoniassa surmansa ja pian Call ja hänen ystävänsä - erityisesti Aaron ja Call - huomaavat olevansa vaarassa itsekin. Nuoret alkavat selvittää kuka murhasi oppilaan juhlissa ja kuka haluaa heille pahaa ja miksi. He saavat apua yllättävältä taholta, mutta oppivat myös että kaikki, jotka hymyilevät, eivät ole heidän ystäviään. 
    Callin täytyy oppia hallitsemaan uusia voimiaan (kaaosmagiaa) yhdessä Aaronin kanssa, sillä heitä tarvitaan. Kouluun saapuu myös eräs Neuvoston jäsen, joka tuntuu olevan erityisen suopea ja kiltti Callumia kohtaan. Mistä se johtuu?

Aaron ryntäsi hurjistuneena huoneeseen. ''Makar!'' hän karjui käsi yhä kohotettuna loitsuun. Käden ympärillä hehkui musta valo. ''Käytä magiaasi senkin idiootti!'' - sivu 89

Cassandra Clare ja Holly Black todellakin tietävät Rick Riordanin tavoin, miten koukuttaa lukijansa ja saada heidät jatkamaan kirjojensa lukemista. Odotan jo kuumeisesti sarjan viidettä osaa, joka ilmeisesti suomennetaan vuoden päästä, koska sarjan aiemmatkin osat ilmestyivät vuoden välein. Pronssiavain jäi niin jännittävään ja ehkä surulliseenkin kohtaan, että en millään jaksaisi odottaa koko vuotta uutta osaa!
   Jälleen lukiessa koki skaalan erilaisia tunteita - iloa, pelkoa, surua, riemua, helpotusta noin muutamia mainitakseni. Hahmosuosikkini ovat edelleen samat - Callum, Aaron, Tamara ja Mestari Rufus. Nyt uudeksi suosikiksi ylsi ennen niin ärsyttävä Jasper, josta on tullut tavallaan Callumin ja hänen ystäviensä liittolainen, koska hän tietää Callumin synkän salaisuuden.

''No, mitenkäs vanha kunnon K-V pärjäilee?'' Jasper kuiskasi ja Callin säpsähtämään. ''Sinä olet tämän shown tähti.'' Callia inhotti, että Jasper tiesi totuuden hänestä. Vaikka hän olikin melko varma, ettei Jasper koskaan paljastaisi hänen salaisuuttaan, ei se estänyt poikaa heittelemästä typeriä kommenttejaan ja piikittelemästä häntä aina tilaisuuden tullen. - s. 23-24

Kirja pureutuu aiempia osia paremmin siihen, millaista on salata asioita muilta, varsinkin niin isoja ja merkittäviä juttuja, että ne voivat aiheuttaa ongelmia. Siinä tulee hyvin esille myös erään hahmon historia ja se, millainen hänen luonteensa todella on. Sarjan juonta on - jos mahdollista - vielä entistäkin vaikeampi arvata etukäteen ja se on mielestäni vain hyvä asia.
   Jokaisen sarjan kirjan kansien design on mielestäni aivan mahtava. Kirjojen kannet ovat todella taitavasti suunniteltu ja mietitty ja ne liittyvät hyvin aina kunkin kirjan teemaan.
   Suosittelen kirjaa kaikille, jotka ovat aiemmin lukeneet sarjan edelliset osat. Kirjasarja sopii sinulle, jos mietit mitä lukea kahdeksan Harry Potterin jälkeen. Jään innolla odottamaan jatkoa!



Teos: Magisterium - Pronssiavain
Alkuperäisnimi: Magisterium The Bronze Key
Kirjailija(t): Cassandra Clare & Holly Black
Suomentaja: Inka Parpola
Sivuja: 236
Mistä minulle: Ostettu, Suomalainen Kirjakauppa
Suosittelenko, kenelle: Kaikille Potterin lukeneille
Arvosana: 5

1 kommentti:

  1. Voi vitsit, pitäisiköhän tätä sarjaa kokeilla! Varisinkin jos tämä sopii Harry Potterien jälkeen ;)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...